1/09
Kuntalaisen testamentti toi Valkeakosken kotihoitopalvelulle langattomat yhteydet. Pieni perintö on mullistanut työn ja parantanut turvallisuutta pysyvästi. ”Paluuta vanhaan ei ole”, vakuuttavat hoitajat. Ennen hoitajat palasivat 5-6 käynnin jälkeen toimistolle siirtämään tiedot järjestelmään. Tietoa päivitettiin edestakaisin aina, kun jotain tapahtui – potilas kävi vastaanotolla, vuodeosastolla tai hänen lääkitystään muutettiin.
Opastetaulu voi tunnistaa potilaan Kela-kortista tai kämmenestä ja näyttää, minne hänen pitäisi mennä.
Terveydenhuollon visionääri Timo Aronkytö sanoo, että kotihoidon resurssit pysyvät ennallaan, mutta potilasmäärä kasvaa kolminkertaiseksi. ”Kuormitukseen pitäisi valmistautua muuttamalla hoitajien tapaa toimia.”
Toughbookit saavat Espoossa kovia tällejä ja auttavat kehittämään ensihoitoa.
Langaton tyòskentely sairaaloissa yleistyy, kun potilaskertomus saadaan taipumaan rakenteiseen kirjaamiseen. ”Minun visiossa jokaisella vuorossa olevalla osastonhoitajalla on Toughbook tai muu puhdistettava laite, sanoo osastonylilääkäri Lauri Lammi.
Jyväskylässä nähtiin, että toimintaa tehostava teknologia on jo sairaaloiden ulottuvilla.