Aurinkoenergian suosio kasvaa
16.03.2011
Hannu Kaskela on nauttinut auringon lämmöstä talven purevimpinakin pakkaspäivinä. Ilmastonmuutos, uudet energiamääräykset, avustukset ja Japanin ydinturma vauhdittavat aurinkoenergian yleistymistä.
Hattulalainen Hannu Kaskela esittelee omakotitalonsa aurinkolämmitystä silmin nähden ylpeänä.
Mies on itse vetänyt putket katolta ilmastointihormia pitkin pannuhuoneeseen. Sieltä löytyy varaaja, mittarit ja hanat – koko järjestelmä.
Kolme keräinyksikköä asennettiin 2009 kesällä.
”Öljyn hinnat alkoivat risoa, ja muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut. Aiempi systeemi, jossa öljypannu ja puupannu olivat erikseen, oli tullut tiensä päähän.”
Ydinenergian vastustajien mielestä Fukushiman tapahtumat osoittavat, että näin on käymässä myös ydinvoimaloille.
”Ajatukset kohdistuvat Japaniin, ja toivon ihmisten siirtyvän yhä enemmän auringon ja tuulen hyödyntäjiksi. Ydinvoimasta on kuitenkaan turha lietsoa hysteriaa. Uskon, että se on yksi osa tätä elämää”, sanoo Kaskela.
Mallia ja tukea poliitikoilta
Ydinvoima on herättänyt Japanin tilanteen vuoksi keskustelua ympäri maailmaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi, etteivät tapahtumat aiheuta suuria muutoksia politiikkaan ja korosti, Suomen pitää joka tapauksessa edetä kohti uusia energianlähteitä.
Kaskelan mielestä poliitikot voisivat tehdä asian hyväksi nykyistä enemmän.
”Poliitikot voivat vaikuttaa esimerkillään, tekemällä jotain. Toistaiseksi ei ole tehty juuri mitään. Hankkeita on luvattu tukea, mutta missä ne tuet ovat”, hän kysyy.
Tuet haetaan vuodeksi kerrallaan. Hakemuksessa pitää ilmoittaa hakijan tulot, mitä Kaskela pitää merkityksettömänä tietona.
”Vaikka meillä ei ole kummoiset tulot, emme saaneet omia keräimiämme varten senttiäkään.”
Aurinko hellii luovasti laiskaa
Luovasti laiska luonne haluaa hyvää ja edullista mahdollisimman helposti. Kaskela päätyi KM Solarin tyhjiöputkikeräimiin.
”Tämä on helpoin ratkaisu vanhaan taloon, jossa on vesikiertoinen keskuslämmitys. Järjestelmän pystyy asentamaan kuka vain, kun käyttää vähän korvienväliä.”
Kesällä lämpöä jää jopa käyttämättä. Tätä varten Kaskela suunnittelee pihaansa uima-allasta.
Kaskela painottaa, että käyttövettä pitää lämmittää kesälläkin.
”Kyllä minusta ainakin lämmin suihkuvesi on mukava juttu. Miksei sitä lämmittäisi auringolla?”
Hannu Kaskelan järjestelmä
- Kolme 25-putkista KM Solar -keräintä
- Lämmittävät 2-kerroksisen talon (2 x128 m²) 8 kk vuodessa
- 1000-litrainen energiavaraaja hyödyntää useita lämmönlähteitä kuten puuta
- Pysähtyy 90 asteessa, joten kesällä lämpöä jää käyttämättä
Hallitus suosii uusiutuvaa
- Hallitus suosii biopolttoaineita ja helposti muunneltavia vesikiertoisia lämmitysjärjestelmiä
- Vuonna 2012 uusien rakennusten ilmastointi- ja lämmitysenergiasta 25 prosenttia pitää olla uusiutuvaa
- Kokonaisenergiankulutukselle asetetaan rajat neliötä kohden (E-luvut)
- Uusituvan energian käyttöönottoon voi saada 20-25 prosentin energia-avustuksen
- Vanhuksille ja vammaisille myönnetään enintään 40 prosentin korjausavustuksia
Lue myös: ”Aurinkoputket joka katolle”
Muualla aiheesta: Tarja Halonen perustelee ydinvoimaan turvautumista HS.fi 15.3.2011
|