Lähienergiaa voidaan tuottaa myös keskitetysti, kaukolämpövoimaloita pienemmissä yksiköissä, sanoo Immo Nykänen.

Energiaräätäli osaa ja palvelee

21.03.2012
Kaukomarkkinoiden lähienergia tarjoaa kumppaneille koulutusta ja lisää valinnanvaraa. Kuluttajat saavat entistä yksilöllisempiä ratkaisuja ja mahdollisuuden pienentää hiilijalanjälkeä.

Kaukomarkkinoiden lähienergiakonseptin rakennustyö on hyvässä vauhdissa. Henkilökunta saa koulutusta, lisää väkeä rekrytoidaan ja tuotevalikoima laajenee. Kumppaneiden rooli kentällä kasvaa.

”Etsimme parhaat komponentit, joista partneri voi koota asiakkaalleen optimaalisen järjestelmän. Kumppani ei tyrkytä yksittäistä tuotetta, vaan pystyy aidosti keskustelemaan kuluttajan lähtökohdista ja tarjoamaan hänelle parhaiten sopivan ratkaisun uudis- tai saneerauskohteeseen”, sanoo Kaukomarkkinoiden energiatoimialan johtaja Immo Nykänen.

Riippuvuus yhdestä päämiehestä vähenee, ja tarjolle tulee tuotteita, jotka voivat olla toistensa vaihtoehtoja, esimerkiksi putki- ja tasokeräimiä eri valmistajilta. Kauppiaat ja asentajat saavat markkinointitukea ja koulutusta, jota järjestetään esimerkiksi alan koulutuslaitosten kanssa.

”Haemme paikallistasolta sellaisia kumppaneita, jotka haluavat lisätä omaa osaamistaan. Imun on oltava suurempi kuin sopimuksellinen käsien sitominen.”

Kehitys jatkuu myös energiatuotannossa ja prosessiteollisuudessa. Laitosten uudistusprojekteissa kiinnitetään yhä enemmän huomiota energiatehokkuuteen. Helsingissä toimii jo Euroopan suurin kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä tuottava lämpöpumppulaitos. Prosessiteollisuuden ja jätevesien hukkalämpökin voi olla lähienergiaa. Nykänen uskoo, että matalaenergiataloihin tuotetaan keskitetysti myös maalämpöä ja aurinkoenergiaa.

Oma haasteensa on isojen kiinteistöjen ja logistiikkakeskusten lämmöntuotanto. Pohjoismaiden ensimmäiset, suurten kiinteistöjen Panasonic-ilma-vesilämpöpumput on toimitettu Lappeenrantaan. Nimi Kaukomarkkinat ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitäisi tulla Aasiasta.

”Etsimme koko ajan kotimaisia sekä ulkomaisia ratkaisuja”, sanoo Nykänen.

 

Lue myös:
Oksia taivutellen 

 

TEKSTI Olli-Pekka Tiainen KUVA Topi Kairenius


AIHEET

Energia

Turvallisuus

Tehokkuus

Kaukoviisas

Video

KAUKOMARKKINAT

Yhteystiedot

UUTUUDET