Kuva: SUSA JUNNOLA

Etsintä siirtyy ruudulle

02.10.2009
Pelastustöiden johtaminen helpottuu, kun liikkuva kuva siirtyy kännykkäverkkoa pitkin maastosta johtokeskukseen. Viranomaiskäyttöön suunniteltu järjestelmä auttaa suurissa poliisioperaatioissa, onnettomuuksissa ja etsinnöissä.

Raine Holm ajaa Ollin kanssa peltojälkeä, ja Reijo Rekorius valvoo.  
KUVA: Susa Junnola

Ollin häntä heiluu. Nenä nuuskii maata. Nelivuotias saksanpaimenkoira ja palveluskoirien Suomen mestari on onnessaan, kun se saa etsiä pellosta kätköjä, jotka sen omistaja Raine Holm on heinän sekaan piilottanut.

Holm kulkee koiransa perässä, ja Holmia seuraa Suomen Palveluskoiraliiton tuomari Reijo Rekorius. Hän varmistaa, ettei Holm anna Ollille vinkkejä eikä motivoi sitä herkkupaloilla. Ollin on löydettävä kätköt 600 askeleen kokoiselta peltoalueelta ilman apua.

Yhtä innoissaan ovat myös pellon keskellä seisovat miehet. Kun Olli suorittaa tehtäväänsä, isot pojat virittävät videokameraa ja kannettavia tietokoneita.

Kaukomarkkinoiden tuotepäällikkö Juhani Kartano ja palveluskoirien MM-kisojen kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Paavo Rapila testaavat reaaliaikaista liikkuvan kuvan siirtämistä, jota on tarkoitus hyödyntää ensi kesänä Hämeenlinnassa palveluskoirien MM-kisoissa.

Kartano kuvaa Ollin löytöretkeä ja Rapila kommentoi tilanteesta välittyvää videokuvaa Toughbookin näytöltä. ”Nyt kuva jämähti paikalleen”, Rapila huutaa. ”Nyt taas toimii.”

Videokuva siirtyy kännykkäverkossa

Liikkuvan kuvan siirrossa käytettävässä tekniikassa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Uutta on se, että videokuvaa käytetään nyt 3G- tai @450-verkossa.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koira suorittaa jäljityskokeen pellolla, josta kuva välitetään suorana urheilustadionille. Yleisö voi seurata kilpailua videotaululta likaamatta kenkiään – vaikka ravintolateltassa olutta ja makkaraa nautiskellen.

”Tämä on ihan uusi juttu, jota ei ole kokeiltu missään kilpailussa. Olemme ylpeitä, että voimme hyödyntää tällaista tekniikkaa Suomessa. Varsinkin ulkomaalaisille vieraille se osoittaa, että meillä on hommat hanskassa”, Rapila hehkuttaa.

Palveluskoirien MM-kisoissa käytettävä järjestelmä on kehitetty viranomaistarpeisiin. Esimerkiksi poliisioperaatiossa tapahtumapaikalle ensimmäisenä saapuva yksikkö voi lähettää videokuvaa johtokeskukseen ja muille paikalle saapuville poliisiajoneuvoille tai -helikopteriin ja toisin päin.

Samalla tavalla liikkuvaa kuvaa voidaan lähettää myös onnettomuus- tai tulipalopaikalta. ”Sitä voidaan käyttää silloinkin, kun palveluskoira lähetetään etsimään vaikka metsään eksynyttä vanhusta”, Rekorius listaa.

Insinööri näkee vaikka Brasiliaan

Kokonaan toinen sovellusalue on koulutus- ja korjauskäyttö. Insinööri voi videokuvan perusteella antaa ohjeita vioittuneen laitteen korjaamiseksi, vaikka kohde olisi toisella puolella maapalloa.

Videokuvan siirrossa käytetään vahvistettuja Panasonicin Toughbook-kannettavia, joiden kiintolevyt ovat tärinäsuojattuja.

Magnesiumrakenne tekee koneista kestäviä ja keveitä. Kosketusnäytön ansiosta kuvansiirto-ohjelmaa on helppo käyttää myös maastossa.

Olli löytää ensimmäisen kätkön. Ja toisen. Ja kolmannenkin. Leikkisä Suomen mestari saa palkinnoksi rapsutuksia ja kapulan jyrsittäväksi. ”Erinomainen suoritus”, Rekorius kehuu.

Olli vaikuttaa tyytyväiseltä, ja siltä näyttää myös testiryhmä. ”Kuvan laatu on ihmeen hyvä. Testi kuvattiin käsivaralla, ja kuvassa oli vähän vipinää, mutta tositilanteessa kilpailu kuvataan jalustalta”, Rekorius kommentoi.

”Video pätki pari kertaa, mutta laadussa ei sinänsä ole mitään vikaa. Kun se saadaan isommalle ruudulle, kuva näyttää vielä paremmalta”, Rapila sanoo.

Kartano pakkaa kamat autoonsa. Ensi kesänä ollaan tositoimissa.

Lisää aiheesta: Videotekniikka yllätti

 


AIHEET

Energia

Turvallisuus

Tehokkuus

Kaukoviisas

Video

KAUKOMARKKINAT

Yhteystiedot

UUTUUDET