KUVA: Susa Junnola
Ilman kompromisseja
02.10.2009
Määrä ei korvaa laatua. Epäluotettavasti toimiva kamera voi aiheuttaa ylimääräisen seisokin, ja tietokoneelle kaatunut vesilasi saattaa tuhota viikkojen työn.
Amerikkalaisen psykologin Abraham Maslowin mukaan yksi tärkeimmistä ihmisen perustarpeista on turvallisuus. Se sisältää oman henkilökohtaisen turvallisuuden ja terveyden lisäksi myös perheen, omaisuuden ja työn turvallisuuden.
Vaikka kyseessä on tärkeä asia, se ei välttämättä vaadi aina suuria ja kalliita tekoja. Turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta voidaan parantaa tekemällä – tai jättämällä tekemättä – pieniä asioita. Usein jo oikea asenne, huolellisuus ja ohjeiden sekä määräysten noudattaminen riittävät parantamaan työympäristön turvallisuutta.
AINA ASENNE EI kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös laitteita ja järjestelmiä auttamaan ihmisten ja omaisuuden turvaamisessa. Kuten monessa muussakin asiassa, myös turvallisuudessa määrä ei useinkaan korvaa laatua. Kompromisseja tekemällä joudutaan nopeasti heikoille jäille. Marginaalit ovat joskus hyvinkin pieniä.
Epäluotettavasti toimiva kamera voi aiheuttaa prosessin kriittisessä kohdassa ylimääräisen seisokin ja merkittävät taloudelliset tappiot. Kannettavalle tie-tokoneelle kaatunut vesilasi saattaa tuhota viikkojen työn. Pätkivä kuva- tai puheyhteys voi tehdä pelastajasta pelastettavan ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa turhan hengenmenetyksen.
Investoinneissa on usein tavoitteena tehostaa työn tuottavuutta tai saavuttaa kustannussäästöä. Yritystoiminnassa näin pitää ollakin. Toisaalta monen yrityksen strategiassa mainitaan, että henkilöstö on tärkein voimavara.
KUN HANKITAAN LUOTETTAVIA ja laadukkaita laitteita ja järjestelmiä, säästetään elinkaarikustannuksissa. Samalla rakennetaan turvallista työympäristöä ja osoitetaan, että henkilöstöä arvostetaan ja siitä halutaan pitää huolta.
Kaukomarkkinat Oy on ollut tekemässä turvallista työympäristöä jo lähes 30 vuotta – ilman kompromisseja. Tarjoamme alan parhaita ammattikäyttöön tarkoitettuja henkilö- ja yritysturvallisuuden ratkaisuja. Tule tutustumaan uusimpiin innovaatioihimme FinnSec-messuille Helsingin Messukeskukseen osastoille 6f24 ja 6e37.
Takaisin etusivulle 
|