IP-kamera sai lisää aisteja
26.05.2010
Verkkokamera.fi -palvelun käyttömahdollisuudet kasvavat, kun järjestelmään yhdistetään turvallisuutta parantavia lisälaitteita. Verkkokameraan voidaan nyt liittää helposti esimerkiksi langaton liikeilmaisin, langaton ovikosketin, hätäkutsupainike tai optinen paloilmaisin.
Langattomien ilmaisimien vastaanottimesta tai langallisesta ilmaisimesta kytketään parikaapeli kameran hälytysliitäntään. Kun sensori antaa liipaisun, kamera lähettää hälytyksestä ilmoituksen - esimerkiksi sähköpostin haluttuun osoitteeseen.
Sähköpostin liitteeksi saadaan myös IPkameran ottama kuva hälytyksestä. Samalla liipaisulla kamera tallentaa halutun määrän kuvia kameran sisäiseen muistipiiriin, SD-kortille, erilliseen tallentimeen tai tietokoneelle.
Kameroiden mukana tuleva tallennusohjelma on tarkoitettu yhdelle kameralle, mutta Panasonicin nettisivulta voi ladata ilmaiseksi myös 16 kameran ohjelman. Lisäksi tarjolla on maksullinen versio.
Tarvitaan vain verkkoyhteys
Kamera toimii itsenäisesti ilman tietokonetta ja tarvitsee vain nettiyhteyden. Reitittimellä se on yhdistettävissä myös 3G- ja @450-verkkoihin.
Verkkokamera.fi -sivuston kautta kuva näkyy tietokoneelta tai kännykästä missä tahansa.
Ratkaisu sopii esimerkiksi kodin- ja kotipihan, lemmikkien, kesämökin tai lasten valvontaan. Yrityksissä voidaan parantaa työntekijöiden turvallisuutta, ja helpottaa tilojen valvontaa.
Verkkokamera.fi antaa käyttäjänsä IP-kameralle muuttumattoman nimiosoitteen dynaamisen DNS-osoitteen. Palvelu toimii vain Kaukomarkkinoiden toimittamilla Panasonicin IP-kameroilla.
|