Kaukomarkkinat satsaa kiinteistötekniikkaan

26.03.2012
Kokenut liiketoiminnan uudisrakentaja Jukka Nieminen muokkaa Kaukomarkkinoista kiinteistö- ja energiatekniikan järjestelmätoimittajaa. Vapaa-ajan metsuri lupaa käyttää sahaa ja kirvestä varoen.

Suomi tarpoi syvässä lamassa 1993, kun nuori diplomi-insinööri sai hankintainsinöörin paikan Valmet Paperikoneilta. Työskentely Järvenpäässä jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä miehelle ilmoitettiin heti, että osia kannattaa hankkia sieltä, mihin paperikone rakennetaan. Maa oli Malesia.

”Lähdin etsimään paikallisilta konepajoilta mahdollisuutta tehdä tiettyjä osia paikan päällä. Joskus tuntuu, että olen sillä lennolla edelleen”, sanoo Jukka Nieminen, 42, Kaukomarkkinoiden toimitusjohtaja.

Myöhemmätkin työt ovat olleet kansainvälisiä. Nieminen on reissannut ympäri maailmaa rakentamassa liiketoimintaa Nokia-Mailleferille, Marioffille ja Napsille.

Vaikka hän on mielestään suorittanut osansa lentomatkailusta, muutama nousu ja lasku on edessä. Mielessä ovat Kaukomarkkinoiden perinteinen matkakohde Aasia sekä Venäjä.

”Tällä alueella tulee varmaan muutama maili muidenkin kuin Hannu Jortikan mittariin”, Nieminen vihjaa ja viittaa Amur-Habarovskin suomalaisvalmentajaan, joka lentää KHL:ssä 130 000 mailia vuodessa.

 

Suunta vaihtuu pehmeästi

Kun Nieminen nimitettiin työhön, hän sai onnitteluja, joissa kysyttiin, mitä Kaukomarkkinat nykyisin tekee. Nieminen lupasi antaa oman määrittelynsä tänä keväänä.

”Hissipuheessa on hiomista. Ihan Aspo-talon kahdeksaan kerrokseen se ei vielä mahdu”, hän tunnustaa.

Ylätason perusajatus on kuitenkin selvä: Kaukomarkkinat tarjoaa energiatehokasta kiinteistötekniikkaa uudis- ja korjausrakentamiseen. Lisäksi yritys toimittaa energiatehokkuutta parantavia järjestelmiä teollisuuteen ja energiantuotantoon.

”Voimme lisätä kokonaisuuteen turvallisuuden, esimerkiksi valvontakamerat ja -järjestelmät. Meillä on langattoman viestinnän osaajia, av-tiimi, projektoreita, näyttöjä, jopa sisällöntuotantoa.”

Kaukomarkkinat hankkii lisää tuotteita, joista se kokoaa yhdistelmiä ja paketteja kumppaneidensa ja asiakkaidensa elämän helpottamiseksi.

”Kun asiakas haluaa saneerata pientalon tai kerrostalon, hän tarvitsee pätevän kumppanin, joka pystyy toimittamaan tällaisen kiinteistöteknisen kokonaisuuden.”

Strategia on otettu hyvin vastaan talon sisällä sekä ulkopuolella.

”Tämä on pehmeä, oksia taivutteleva suunnanmuutos. Jatkamme nykyisten tuotteiden myyntiä ja tuomme rinnalle uusia tuoteryhmiä ja elementtejä. Esimerkiksi langattoman viestinnän tarjonta laajenee vähitellen kiinteistötekniikan suuntaan.”

 

Lähienergian ykköseksi

Niemisen pitäisi tehdä Kaukomarkkinoista lähienergian markkinajohtaja.

”Se on helppoa, kun määrittelee itse markkinan”, hän hymyilee.

Oikeasti yritys on ottanut jo merkittäviä askeleita tavoitteen suuntaan. Toimitusjohtaja on hyvin innostunut siitä, että hän saa vaikuttaa strategiaan. Nieminen on ollut usein tilanteissa, joissa yritys on hakenut suurta muutosta ja jopa kymmenien prosenttien vuosikasvua.

”Siksi arvostan ihmisiä, jotka tarttuvat asioihin. Haluan luoda kulttuuria, jossa palloon ryntää mieluummin kaksi pelaajaa kuin että molemmat katsovat kumman puolelta se menee ohi.”

Nieminen puhuu paljon, mutta myös kuuntelee – varsinkin jos hänelle sanotaan vastaan. Kehitys vaatii kunnon debattia.

”Haluan että näkemyksiäni kyseenalaistetaan. Kun keskustelu on käyty, meillä on yksi kanta, suunnitelma. Sitä ennen odotan voimakastakin mielipiteiden vaihtoa.”

Tämä vaatii myös johtajalta paljon.

”Tehtäväni on rakentaa organisaatioon sellainen luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri, että ihmiset uskaltavat laittaa itsensä empimättä likoon.”

 

Jukka Nieminen

DI, toimitusjohtaja, Kaukomarkkinat

Ura

  • Toimitusjohtaja, Rehau, 2009–2011
  • Toimitusjohtaja Naps Systems, 2008–2009
  • Vice President, Land Division, Marioff Corporation, 2002-2008
  • General Manager, Optical Fiber, Nextrom, 1999–2002
  • Päällikkötehtäviä, Nokia-Maillefer (Nextrom), 1995–1999
  • Hankintainsinööri, Valmet Paperikoneet, 1993–1995

 

Perhe

Vaimo ja kaksi urheilevaa lasta

Harrastukset

Lasten urheilulogistiikka sekä lähienergiatyöt eli metsänraivaus ja nikkarointi Luhangan-mökillä Päijänteen rannalla. ”Vietän vapaa-aikani haalarit päällä joku työkalu molemmissa käsissä”

 

Lue myös:
Energiaräätäli osaa ja palvelee
Putkinäköä

TEKSTI Olli-Pekka Tiainen KUVA Topi Kairenius


AIHEET

Energia

Turvallisuus

Tehokkuus

Kaukoviisas

Video

KAUKOMARKKINAT

Yhteystiedot

UUTUUDET