TV-uutisia koskettavasti

07.10.2011
Arabimaailman kansannousustakin tulee käsinkosketeltavaa, kun 85-tuumainen kosketusnäyttö muokkaa Janne Hopsun ja koko MTV3:n uutistoimituksen työtä.

Ohjaaja, Visual Director Johannes Kantelinen napauttaa suurelle ruudulle grafiikkakuvan Pohjois-Afrikasta. Nopealla sormenliikkeellä hän ympyröi Tripolin ja piirtää nuolen kuvaamaan kapinallisjoukkojen liikettä. Sitten hän pyyhkäisee kahden käden sormilla Välimereltä vyöryvän ilmaiskun.

”Naton joukot tulivat täältä lentokoneilla”, Kantelinen sanoo ja kohta grafiikan päälle ilmestyy Gaddafin kuva. Seuraavaksi hän koskettaa työkaluvalikkoa ja avaa näytölle suoran kuvayhteyden kirjeenvaihtajaan. Rita Strömmeriä tuuraa Kantelisen esityksessä CNN, mutta idea tulee selväksi. Studioon ja samalla koko uutistyöhön on tullut uusi dynaaminen elementti.

MTV3 alkoi testata Panasonicin 85-tuumaista kosketusnäyttöä elokuussa, ja ensiesiintymisen suuri plasma teki kanavan uutisten 30-vuotisjuhlassa syyskuun alussa. Monipuolinen grafiikka tarjoaa entistä hienompia esitystapoja katsojien iloksi.

”Koko ajan keksimme uusia juttuja”, kertoo Kantelinen.

 

Infrapuna piirtää kosketuksen näytölle

Tavoitteena on ollut saada uutislähetyksiin helppokäyttöinen, mutta näyttävä ja monipuolinen työkalu, joka toistaa laadukasta teräväpiirtokuvaa. Kehyksen reunassa oleva infrapuna lukee kosketuksen ja siirtää piirrokset ja kuviot näytölle.

Kosketuksella voidaan esimerkiksi valita haluttu kuva tai muu objekti, suurentaa ja pienentää kohdetta, piirtää näytölle viivoja tai ympyröitä sekä ohjata animaatioita. Toimittaja voi säätää jalustan portaattomasti itselleen sopivaksi.

”Haluttu kokonaisuus on tavallaan koottu käsityönä monesta eri elementistä”, Kantelinen tiivistää.

MTV3 tutki useita vaihtoehtoja ennen valintaa. Panasonic tarjosi laatua, ja Kaukomarkkinat pystyi toimittamaan sitä ripeästi. Näyttö piti saada käyttöön jo eduskuntavaalien vaalistudioon. Näyttö on osa koko uutisstudion mullistanutta remonttia. Uusi led-valaistus saa ruudut näyttämään tv-kuvassa luonnollisilta ilman hankalaa kikkailua.

”Aiemmin piti keinotekoisesti vääntää TV:n väriä lämpöisemmäksi. Paljaalla silmällä näkymä oli karmea, mutta kameran läpi siirrettynä se toimi. Nyt kaikki näyttää tosi hyvältä jo päivänvalossa”, Kantelinen kertoo.

 

Ankkurin, ohjaajan ja toimittajan työ muuttuu

Työtapojen muuttumisen huomaa kotisohvaltakin. Kun ankkureita on kaksi, toinen heistä voi tulla näytön viereen käsittelemään jotakin uutista. Näytön ääressä voi olla myös toimittaja, jota ankkuri haastattelee.

”Tämä on hyvä konsepti. Lähetys ikään kuin hengittää paremmin”, Kantelinen luonnehtii.

Uusi näyttö muuttaa myös toimittajien ja ohjaajan työtä. ”Toimittajan täytyy itse vaihtaa kuvat, kertoa niistä katsojille ja vielä pysyä aikataulussa. Se vaatii harjoitusta. Ohjaajat ja graafikot joutuvat uuden pohdinnan eteen: mitä kuvia tuonne laitetaan, mitkä aiheet sopivat”, kuvailee päivittäistuotannon esimies, ohjaaja Steffi Sjöholm.

Kun toimittaja huolehtii kaikista kuvista, ohjaajan ei tarvitse enää tehdä sitä. ”Toisaalta lähetykseen tulee muitakin uusia elementtejä, kun kamerat menevät ristiin ja kamerapositioita tulee enemmän.” Ohjaajat ohjelmoivat kamerat ennen lähetystä, ja lähetyksen aikana ne toimivat ohjelmoidusti.

Käyttöliittymä vaatii omaa tuotekehitystä MTV3:n grafiikkatiimi suunnittelee grafiikat toimittajien kanssa. Graafikkojen esimies, AD Katri Flander pitää uutta työkalua mielenkiintoisena. Graafikot ja ohjelmoijat ovat rakentaneet käyttöliittymää yhdessä ja miettineet, mitä toimittajat haluavat sisällöltä. Koska kokonaisuuden pitää toimia joka päivä helposti, työ on aloitettu yksinkertaisista perusasioista.

”Valmista ohjelmaa päivittäiseen uutiskäyttöön ei myydä missään. Päivittäin vaihtuvat grafiikat tuovat oman haasteensa. Tavallaan tämä on tuotekehitystä.”

 

  • Näyttö Panasonic TH-85PF12
  • NeoPDP-teknologia kaksinkertaistaa valotehon
  • Luonnollinen kontrasti, 40 000:1
  • Pitkäikäinen, jopa 100 000 käyttötuntia
  • Infrapunakehys PrimeTOUCH multitouch
  • Grafiikkajärjestelmät ja ohjelmointi Orad Hi Tec Systems


AIHEET

Energia

Turvallisuus

Tehokkuus

Kaukoviisas

Video

KAUKOMARKKINAT

Yhteystiedot

UUTUUDET