Kari Lumikero kuvaa ja kommentoi. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Yhden miehen show

26.05.2010

Aavikkokuvioin suojautuneet sotilaat painautuvat rakennuksia vasten, ja kuva seuraa vetäytymisharjoitusta hieman heilahdellen. Käydään poliisiasemalla, haastatellaan suomalaista upseeria ja tutustutaan paikalliseen kylään.

Vastaan tulee lampaita, revenneitä seiniä ja avonaisia viemäreitä. Kylänvanhin valittaa rikkinäisestä sillasta, Naser-niminen mies koulukirjojen puuttumista. Kameran eteen astuu myös mies sen takaa, toimittaja Kari Lumikero.

Raportti on Pohjois-Afganistanista, jossa Lumikero vietti viikon Suomen armeijan vieraana. Matkalta syntyi kuusi pitkää ohjelmaa ja useita uutisia. Vaikka suomalaisten leiri Mazar-e-Shafirissa on niin sanottua matalan riskitason aluetta, kyseessä ei ollut mikään sunnuntairetki.

”Siellä olisi voinut tapahtua ihan mitä vain. Aina välillä panssariajoneuvosaattueen johtaja hyppäsi ulos katsomaan, mikä töyssy tiessä on. Ettei ole tienvarsipommeja tai virityksiä siltarumpujen alla. Koko ajan oltiin valppaina.”


Palkittua jälkeä omilla ehdoilla

Lumikeron asemapaikka on Tukholmassa, mutta yhden miehen yksikkö lähtee nopeasti mihin tahansa. Aiheena voi olla vaikka suomalainen kartanpiirtäjä Riadissa, pitopalveluyrittäjä Omanissa tai naispiispa Härnösandissa.

Ehkä parhaiten uralta muistetaan koskettavat tsunamiraportit, joista Lumikero sai 2005 Bonnierin Vuoden journalisti -palkinnon.

”Yksin toimiessa vastuuketju on suora. Jos juttu ei ole hyvä, se on pelkästään omaa syytä. Toisaalta kiitokset onnistumisesta kuuluvat pelkästään minulle. Se tuntuu oikeudenmukaiselta ja kannustaa yhä kunnianhimoisempaan työskentelyyn.”

Tuotantokoneiston jäykkyys vaivasi jo uran alussa Ruotsin Radiossa. Pienikin uutisjuttu vaati ajanvarausta studiosta. Ay-säännöt kielsivät toimittajia editoimasta, mutta Lumikero pani tuolin huoneensa oven eteen ja leikkaisi nauhansa salaa.

”Olen aina yrittänyt minimoida ulkoisten toimijoiden määrän journalistisessa prosessissa. Nyt toimin pääosin omalla aikataulullani. Aamuvirkkuna editoin usein juttujani aamun varhaisina tunteina kotikonttorissani. Vapauden tunne on melkoinen.”


Teknologia kutisti kuvausryhmän

Äänittäjät, autonkuljettajat, valomiehet ja muu tekninen armeija alkoi kutistua 70-luvun jälkeen. Vuodesta 1994 Lumikero on editoinut itse.

Vuonna 2000 hän näki Belgradissa, että sen voi tehdä läppärilläkin.  Pari vuotta myöhemmin Berliinissä syntyi ensimmäinen kokonaan itse tehty juttu.

”En väitä, että tunne oli aivan niin ylimaallinen kuin lasteni syntymä, mutta jotain sinne päin.”

Paluu Tukholmaan elokuussa 2008 toi uuden mullistuksen. Sisaryhtiö TV4 oli siirtynyt muistikorttikameroihin, ja Lumikero seurasi perässä.

”Joku sanoi minulle, että odota muutama kuukausi, kun Panasonicilta tulee valoherkempi malli. Niin tein. Tämä on tosiaan aivan huippukamera.”

Kamera on kahdella 32 gigan muistikortilla varustettu AG-HPX-171E. Hyvälaatuista kuvaa pystyy tallentamaan kerralla 4–5 tuntia.

Kuvan siirtonopeus kamerasta koneelle on nelinkertaistunut. Ennen tunnin nauhan purkaminen kesti tunnin, nyt sama tiedosto siirtyy vartissa.

”Tämä korreloituu suoraan kuvan tasoon. Ennen oli pakko kuvata vähemmän, jos aikoi saada kuvan iltauutisiin.”


YouTube-sukupolvi hyväksyy rosoisuuden

Työtapaa puoltaa sekin, että kamerakännykät ja YouTube ovat totuttaneet yleisön entistä rosoisempaan ilmaisuun.

”Toivon tietysti, että omat kuvani erottuvat siinä maailmassa edukseen. Olen saanut yhden erittäin hyvän ruotsalaisen kuvaajan koulutuksen, ja kuvaan hyvin harvoin ilman jalustaa.”

Lumikero moittii Suomessa yleistynyttä tapaa kuvata olkavarrelta, vaikka oltaisiin kirkossa. Jalusta parantaa kevytkameran jälkeä.

”Tietysti silloin kun pitää juosta – niin kuin Afganistanissa – niin silloin juostaan.”

Lumikero on huomannut, että kontakti ihmisiin syntyy yksin liikkuessa helpoiten. Kuvaajan hän ottaa enää erikoistilanteisiin, kuten kuninkaan tai pääministerin haastatteluun.

Seuraava sukupolvi tulee opettelemaan myös editoinnin.

”Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Ymmärrän, että alan väki on huolissaan työpaikoista, mutta ellei kustannuksia leikata, toimintaedellytykset heikkenevät entisestään.”


Itseään on helpompi piiskata kuin työparia

Sanoille antaa painoa se, että median digitalisoitumista puolustaa mies, joka on ansainnut leipänsä mediassa kuudella vuosikymmenellä. Virtaa riittää yhä.

”En voisi koskaan rääkätä kuvaajaa niin paljon kuin rääkkään itseäni.”

Lumikero saattaa vielä matkalla hotellille innostua metsästämään puuttuvia kuvia, vaikka olisi rättiväsynyt. Näin kävi esimerkiksi rauhanturvaoperaatiossa, jossa etsittiin asekätköjä Kosovon maaseudulta.

Materiaalista puuttui vielä illalla seudun yleisimmät työkoneet; hevoset ja aasit.

”Yhtäkkiä näin raitin päässä kaukana aasin kuskeineen ja vankkureineen, hyppäsin autosta, asettelin jalustan ja kameran kohdalleen ja kuvasin sitä ja samaa teemaa ehkä vielä vartin. Jausaa!”

Huudahdus on elokuvasta Ammutaanhan hevosiakin, joka ilmestyi samana vuonna, kun Lumikero aloitti uransa.

 


 

Kamera vaarassa Jerusalemissa

Kari Lumikero on hyvin tyytyväinen kameransa jälkeen, ja myös sen toimintavarmuudesta on näyttöä. Jerusalemissa Panasonic putosi jalustaltaan.

”Se tipahti kulmittain vastavalosuoja edellä ja pyörähti vielä kivikadulla. Kameraan ei tullut minkäänlaista jälkeä, vaikka pudotusta oli sentään puolitoista metriä. Minulla on yhä sama vastavalosuojakin.

”Silti pientä kehitettävääkin löytyy. Jos kameramikrofonissa olisi pikaliitin, eikä ruuvit, sen voisi kääntää pitkissä haastatteluissa nopeasti itseään päin, kun haastateltava saa kaulusmikrofonin.

Ääntä on vaikea säätää, mutta valoherkkyyden (electric gain) ja valkotasapainon säätimiin osuu liiankin helposti. Lumikero toivoo myös laturia, joka kertoisi kuinka paljon latausta ja latausaikaa on vielä jäljellä.

”Se on ammattilaiskäytössä ihan ehdoton ominaisuus.”

 


 

Kari Lumikero

  • Syntynyt 1949 Kemissä 
  • Ylioppilas Tampereen Lyseo 1967 
  • Kirjeenkantajana Tukholmassa 1967–1968 
  • Tuloksettomia valtiotieteen opintoja Tukholman yliopistossa 1968–1970 
  • Ruotsin Radion suomenkielisen toimituksen uutistoimittaja 1969–1985 
  • Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimitusten avustaja 1967–1986 
  • MTV3:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja 1986–1997 
  • MTV3:n Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja 1997–2008 
  • Bonnierin Vuoden journalisti -palkinto 2005 
  • Vuodesta 2008 MTV3:n vanhempi ulkomaankirjeenvaihtaja Tukholmassa, vastuuna Skandinavia, komennuksia ympäri maailmaa

AIHEET

Energia

Turvallisuus

Tehokkuus

Kaukoviisas

Video

KAUKOMARKKINAT

Yhteystiedot

UUTUUDET